Tähtitieteellinen yhdistys Ursa vietti kaikessa hiljaisuudessa 89-vuotispäiviään 2.11.2010. Päivälle osui toki yhdistyksen hieno yleisöesitelmä eksoplaneetoista. Ursa on juhlinut säännöllisesti tasa kymmeniä vuosiaan erilaisten tapahtumien ja näyttelyiden avulla, joten varsinaiset juhlat ovat odotettavissa vuoden kuluttua.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Tähtiharrastaja
Hyvä lukija.
Nyt aukeava blogi on pieni testi, osana vuosien pohdintoja, joissa on haettu ratkaisua sekalaisten, tähtiharrastukseen liittyvien juttujen julkaisemiseksi. Tieteellisluontoiset artikkelit saavat tilansa Tähdet ja avaruus-lehdessä ja Ursan jaostojen uutiset omassa Ursa Minor lehdessän.
Väliin jää kuitenkin suuri joukko isompia ja pienempiä tapahtumia, tapauksia ja jopa saavutuksia, joille ei oikein löydy sijaa lehdissämme, eikä ehkä aivan syyttäkään. Tunnemme monenlaisia varoittavia esimerkkejä lehdistä, jotka ovat rönsyilleet estottomasti kauas omasta alastaan ja saaneet tästä hyvästä jossakin vaiheessa kohtalaisen tällin "päin pläsiä" eli nassua. Sitä emme toivo kummallekaan Ursan lehdistä.
Tähtiharrastajan piti alun perin syntyä perinteiseksi paperilehdeksi 2-4 numeron vuotuisalla tahdilla, mutta aloittaa nyt tavallisena blogina. Tulevaisuus näyttää miten tämän käy, jatkuuko blogi, muuttuuko enemmän taitetuksi, määräajoin julkaistavaksi sivustoksi tai pdf:ksi tai jopa oikeaksi paperilehdeksi.
Tähtiharrastajan linja tulee olemaan harrastuksesta, harrastajista ja harrastajien tapahtumista kertominen. Sijansa saavat myös tapahtumien ennakkopuffit ja joistakin kiinostavista havaintokohteista kertominen. Tarkoitus on siis kirjoittaa kaiken maailman tähtiharrastuksellisista kissanristiäisistäkin. Blogin kirjoittajina tai toimittajina, miten asia halutaankaan ilmaista toimivat aluksi Jani Helander ja Matti Salo. Jatkossa kirjoittajien joukkoa laajennetaan ottamalla halukkaita harrastajia mukaan ketjuun.
Lyhyitä juttuja ja kuvia omasta tai oman yhdistyksen harrastustoiminnasta voi lähettää julkaistavaksi osoitteeseen matti. salo (a) ursa.fi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)